
Viime viikkoina muu elämä on vienyt sen verran paljon aikaa ja energiaa, että en vakaasta aikomuksesta huolimatta ole ehtinyt päivittää blogia tällä viikolla normaaliin tahtiin. Tänään pääsin onneksi hieman hengähtämään. Aamu alkoi istahtamalla Taavin tuoliin kampaamo Dynastiassa. Yksi asia oli varma, tahdoin eroon sinisen rippeistä, eli pastellisen vihreästä tukastani. Tuntui myös siltä, että olisi hyvä aika vaihtaa mallia. Näytin Taaville pari inspiraatiokuvaa ja sitten ryhdyttiin hommiin.
Kahden ja puolen tunnin urakan jälkeen tukkani oli blondi, ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen ja lyhyt. Vähän jänskätti miten värinpoiston kanssa käy, mutta onneksi sinisen jälkeensä jättämä vihreä saatiin purettua yllättävän hyvin pois. Omasta kokemuksesta tiedän, että parin seuraavan pesun aikana viimeisetkin siniset rippeet tulevat haalistumaan pois kokonaan. Ihan oikeasti blondi tukka tuntuu harmaiden, violetin ja sinisen jälkeen jännältä ja erilaiselta.
Tukka on edestä ja sivuilta pidempi, mutta takaa tosi, siis TOSI, lyhyt. Ihana kesätukka <3 Parempia kuvia tukasta on toki luvassa tulevina viikkoina, mutta nyt saatte tyytyä näihin nopeiseen räpsyihin ja ryytyneeseen kymmenen tuntia korjaamatta naamassa olleeseen meikkiin. (Ainoastaan huulipunaa on lisätty.)
Mitäs tykkäätte?
Ihanat hiukset <3_<3! Mä olisin muuten veikannut sun pysyttelevän granny-meiningeissä ja kuten sanoit, kontrasti on iso. Mun mielestä jopa vaalea on tietyllä tavalla radikaali veto ja sekin väri sopii sulle tosi hyvin 🙂
Kiitos!
Väri tuli oikeastaan kokonaan Taavin hyppysistä. Annoin ohjeeksi vain, että sininen/vihreä pois, ei shokkivärejä tällä kertaa ja jotain vähän luonnollisempaa. Tämmöinen siitä sitten tuli. Varmaan sävyttelen tätä itse vielä viileämmäksi Color Maskeilla jossain välissä, mutta nyt mennään tällä. Ehkä harmaata sitten taas seuraavaksi 🙂
Ihana leikkaus! <3
Kiitos!