
Yksi tämän syksyn isoimmista ihonhoitotrendeistä tuntuu olevan kasvonaamiot ja erityisesti multimasking, jossa kasvoille levitetään useampi eri naamio kasvojen ihon vaatimusten mukaan. L’Oréal on tuonut markkinoille Pure Clay kasvonaamiotrion, joka on nimenomaan kehitetty multimaskingiin. Minullakin tuo Lorkun trio on vielä testausta odottavien pahvilaatikossa ja siellä se pysyneekin vielä hetken sillä olen ihastunut toiseen naamiouutuuteen. The Body Shop superfood kasvonaamiot toimivat nimittäin multimaskingissa maniosti!
Ensimmäisenä korkkasin Himalayan Charcoal purifying glow mask –naamion. The Body Shop nostaa naamion tähtiainesosiksi bambuhiilen Himalajan rinteiltä, vihreän teen lehdet Japanista ja teepuuöljyn Keniasta. Naamiossa tuoksuukin nimenomaan vihreä tee ja teepuuöljy. Kokeilemastani kolmikosta Himalayan Charcoal jäi pitelemään perään. Levitin naamiota t-alueelle, leukaan ja suunympärille, eli niille alueille joissa minulla on eniten tukkaumia. Naamio osoittautui sen verran tujuksi, että vastaisuudessa levittänen sitä ainoastaan nenään ja hyvin kodistetusti niille alueille joilla on finnejä. Naamio teki ihosta hyvin mattaisen ja jätti jälkeensä viilentävän tunteen. Minusta Himalayan Charcoal on nimenomaan rasvaisen ja rasvoittuvan ihon naamio.
Otsaan ja poskipäille levittämäni Amazonian Acai energising radiance mask sai aikaan spontaaneja ilonkiljahduksia kun avasin purkin ensimmäisen kerran. ”Tämähän näyttää ihan marmeladilta!” Naamion tuoksu on sekoitus makeita marjoja ja kukkia. Acai-naamio lupaa taistella väsymyksen merkkejä vastaan acai-marjauutteella, guaranalla ja babassuöljyllä. Naamiossa on myös argania spinosa puun siementen kuorijauhetta, eli naamiossa on myös mekaanisesti kuoriva aspekti. En mene vannomaan, että otsani ja poskipääni olisivat näyttäneet naamion jälkeen erityisen energisoiduilta, mutta sen voin sanoa, että ihoni jäi erittäin pehmoiseksi ja sileäksi. Tätä kokeilen ehdottomasti uudestaan, mahdollisesti jopa koko kasvoille.
Ihanan hunajainen Ethiopian Honey deep nourishing mask pääsi kosteuttamaan ja hoitamaan poskieni ihoa. Naamiossa on muunmuassa hunajaa ja oliiviöljyä kosteuttamassa, hoitamassa ja silottamassa ihoa sekä marulaöljyä parantamassa ihon elastisuutta. Naamio tuoksuu herkullisen hunajaiselta ja hyvin thebodyshopmaiselta. Kasvojen huuhtelun jälkeen poskieni iho tuntui suloisen pehmeältä ja kosteutetulta, ihan toiselta kuin savinaamion alta paljastunut mattainen ja hiukan kiristelevä iho. Kolmesta kokeilemastani naamiosta hunajanaamio on ehdoton suosikkini ja tulen käyttämään tätä jatkossa myös koko kasvoilla kosteuttamassa ja hoitamassa ihoa.
Superfood kasvonaamioita suositellaan käytettävän 2-3 kertaa viikossa 5-10 minuuttia kerrallaan. Himalayan Charcoal -naamiota en pitäisi kasvoilla kymmentä minuuttia pidempää, mutta Ethiopion Honey -naamion vaikutusajan voisin hyvin nostaa varttiin. Superfood kasvonaamioita on yhteensä viisi ja niiden hinta on 29,50€*. Näiden kolmen lisäksi valikoimaan kuuluu Chinese Ginseng & Rice Clarifying polishing mask ja British Rose fresh plumping mask. Neljä viidestä naamiosta on täysin vegaanisia, ainoastaan Chinese Ginseng & Rice Clarifying polishing mask on vegetaristinen. Mikään naamioista ei sisällä silikonia, parabeeneja, parafiineja tai mineraaliöljyä. Itse en kyseisiä ainesosia välttele, mutta tiedän osan suhtautuvan niihin hyvinkin intohimoisesti.
Tuoteet saatu blogin kautta.
*Juttu sisältää mainoslinkin.
Multimasking on varsin jänskä juttu:) Pitääpä tempaista ja testata millainen kombinaatio mallaisi parhaiten ikäihmisen kasvoille:) värikkäät jutut kyllä houkuttelisi.
Itse olen vähän laista tälle, mutta kyllä tää toisaalta toimikin tosi hyvin!
Hunajanaamio on ihan huippu, toinen on se riisinaamio, ollaan miehen kanssa koukussa siihen molemmat. 🙂
Riisiä pitääkin siis testata tällä viikolla!
Olenkin toivonut, että joku kirjottaisi näistä 🙂 Täytyy ehkä kokeilla jossain vaiheessa itsekin!
Nämä on kyllä mukavia 🙂 Jos pitäisi yhtä suositellä näistä kolmesta niin tuota hinajaa.
Voisin kyllä testata vaikka jo tänään useaa naamiota kerrallaan. Usein lätkäisen epäpuhtaan naamion koko kasvoille, vaikka se voisi riittää vain t-alueelle ja poskiin sitten jotain hoitavampaa 🙂
Tuo on ollut usein munkin ratkaisu, mutta ei se välttämättä tosiaan ole aina se paras mahdollinen tapa.