
Syyskuu on ollut niin lämmin ja aurinkoinen, että se on tuntunut melkeinpä kesän jatkoajalta. Loppukuuta on kuitenkin saanut jo kaivaa vanttuut esiin työmatkapyöräilyä varten. Sukkahusuja en ole farkkujen alle sentään vielä suostunut laittamaan 😉 Kesäisestä ilmasta huolimatta syyskuun suosikeissa on selkeästi syksyä henkiviä tuotteita. Tällä kertaa suosikkien joukkoon mahtuu myös muutama floppi.
Aloitetaan vaikkapa tuosta yläkuvassa näkyvästä vinkeästä MAC Instacurl Lash -ripsiväristä. Instacurl Lash lupaa taivuttaa ripsiä ja kustomoitavan kaaretuvan harjan ansiosta se sopii jokaiseen silmänmuotoon ja tavoittaa pienimmätkin ripset silmäkulmissa. Instacurlissa yhdistyy kaksi lempiasiaani ripsiväriharjoissa sillä harja on kuminen ja kaareutuva. Kuminen harja erottelee ripset kauniisti. Massa on sopivan paksua tuuheuttaakseen ripsiä, mutta ei liian tymäkkää tehdäkseen niistä paakkuisia. Harmi, että Instacurl Lash on limited edition tuote, sillä muuten siitä olisi tullut yksi luottoripsiväreistäni.
Lumene True Passion Lip Color –huulipuna sävyssä Vanamo* on ollut syyskuun käytetyin huulipuna. True Passion punien koostumus on pehmeän kermainen ja pigmentti erittäin hyvä. Ne jättävät huulille kauniin kermaisen kiillon. Vanamo on violettiin taittava malvainen nudesävy, joka sopii meikkiin kuin meikkiin. Se on omiaan kevyessä arkimeikissä ja tummanpuhuvan smokymeikin kaverina. Vanamo on juuri sellainen sävy jota voi sutia huulille jopa ilman peiliä! Se on huoleton ja juuri siksi täydellinen arkipuna.
Syyskuun kolmas meikkisuosikki on Smashbox Brow Tech Gloss Stick sävyssä Blonde. Tämä kulmakynä on kuin värillinen kulmageeli tai -vaha kynämuodossa. Nimensä mukaisesti Gloss Stick jättää kulmiin kiiltävän pinnan. Kiiltävät kulmat ovat samalla kertaa hyvin luonnolliset ja erittäin modernit. Kynä antaa kulmiin pikkuisen sävy, paljon kiiltoa ja sopivasti pitoa. Ihastuin Brow Tech Gloss Stickiin Smashboxin meikkitaiteilijan käytettyä sitä kulmiini niin paljon, että marssin ostamaan oman kappaleeni heti pr-tapahtumasta kotiuduttua.
Vaikka sormenkynnet ovatkin olleet lakattomat pelastuoperaation vuoksi mahtuu syyskuuhun yksi kynsilakkasuosikkikin. Varvaslakan virkaa on koko kuun toimittanut OPI Washington DC –kokoelman Suzi – The first Lady of Nails. Lakka on tietenkin creme ja syksyyn sopiva tumma oliivin vihreä. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan tätä myös sormenkynsissä.
Kuten alussa kerroin syyskuun tuotekokeiluihin mahtui myös muutama floppi. Ensimmäinen pettymys oli Cien All-In-One Blemish Balm Cream* sävyssä light. Cienin bb-voide on vaaleimmassa sävyssä ihooni kauniisti sulautuva, peittävyys on kevyt ja koostumus tuntuu kosteuttavalta. Kuullostaa lähes täydelliseltä, eikö? Harmikseni sain kuitenkin huomata, että laittoipa alle minkä tahansa kosteusvoiteen tai kevyen seerumin bb-voide rullaantui ja murustui ihollani. Epätoivoisena kokeilin bb-voidetta jopa yksinäänkin, mutta murustui se silloinkin. Kosteusvoiteiden murustuminen on ongelma johon törmään aika usein, mutta harvemmin sävyttävät tuotteet sitä tekevät. Kun vielä keksisi mistä murustuminen oikein johtuu..
Toinen pettymys oli Madaran edullisen sisarsarjan Mossan misellivesi. Mossa micellar water 3in1 cleansing* lupaa poistaa meikin sekä tasapainottaa ja kosteuttaa ihoa. Kosteuttavana kasvovetenä tämä toimiikin hyvin, mutta valitettavasti meikkiä se ei poista. Ei edes kevyttä meikkiä. Mossa toiminee puhdistusvetenä jos värikosmetiikka-arsenaali koostuu nimenomaan luonnonkosmetiikasta, mutta perinteiseen kosmetiikkaan se ei pure sitten millään. Usein luonnonkosmetiikka ja perinteinen kosmetiikka toimivat hyvin yhteen, mutta tässä tapauksessa niin ei käynyt.
Syyskuun suosikki tv-sarja oli How to get away with murder. Harmi, että Netflixissä on vain sarjan ensimmäinen tuotantokausi! Syyskuun alussa minulta poistettiin kaksi viisauden hammasta ja tarvitsin jotain tekemistä toipilasajalle. Vaikka poisto oli helppo vasta kahden päivän päästä poistosta olin takaisin tolpillani. Katsoin ensimmäisen kauden maatessani kaksi päivää sohvalla poskeani kylmäpussilla ja Buranalla hoitaen. Alkuun sarja tuntui takaumakerrontaan nojaavuudessaan hiukan ärsyttävältä, mutta viimeistään puolessa välissä tarina lähti kunnolla käyntiin ja tempaisi mukaansa. How to get away with muder yhdistää nuorisosarjan, murhamysteerin, oikeussalidraaman ja salapoliisisarjan luoden niistä täysin omanlaisensa keitoksen. Suosittelen tätä jokaiselle joka kaipaa vähän murjaahadraamaa syksyynsä 😉
*Saatu blogin kautta.
Mossan ongelma on tosiaan se, että jos käyttää muuta kuin luonnonkosmetiikkaa niin ei sillä puhdasta tule. Aamupuhdistuksena kuitenkin kiva. 🙂
Mä en jotenkin lämmennyt tolle putsarina ollenkaan, tykkään enemmän ihan vaan kosteuttavana kasvo/hoitovetenä.
Mossa on sopiva aamuputsailuun mutta mulla ei lähtenyt silmämeikin rippeet…
Ei mullakaan..
Mun käsittääkseni InstaCurl olisi jäämässä pysyvään valikoimaan. En 100% lyö tätä muisteloa, mutta anyway. Toivotaan, että jää 🙂
Tämä olisi kyllä tosi hyvä uutinen!
Piti tulla sanomaan, että hitto mä pidän tästä sun blogin ulkonäöstä! Tuli vähän blogikateus : D <3
Voi kiitos <3
Heh, luen tätä sun postausta kera kylmäpussin; juuri aamusella visuri (ja leukaluu) sai kyytiä 😀 Tää pvä ei vielä oo ollut hirmu paha, kauhulla oottelen huomista kun hammaslääkäri jo totesi sen kakkospvän olevan kipein 🙁 Mutta kiitos hyvänkuuloisesta sarjavinkistä, peiton alla sohvalla nämä pari pvää varmasti menee ??
Mites meni tänään? Mulla oli seuraavana päivänä pikkaisen lämpöä, mutta kipua ei yhtä paljon. Vedin tosin kolmisen päivää Burnat maksimissa koska olen nössö ja en suostu kärsimään kipua jos ei ole ihan pakko 😉
Sanotaanko näin, että enskerralla pidän sitä kylmäpussia nassulla, vaikka miten poski kylmästä helottaisikin 😀 Sen verran järkyttävä turvotus iski päälle (viimein naama alkaa näyttää vähemmän hamsterille).. Kipuilu ei ole ollut pahaa, buranat ja paratabsit mullakin menee 24/7 edelleen, ettei alakaan kunnolla jomottelemaan 😀 Hyvää alkavaa viikonloppua 🙂
Mä onneksi opin kylmäpussin tärkeyden kun teloin polveni aikoinaan. Pidin pussia poskella lähes militanttisen tarkasti ekan päivän ajan 😀
Mukavaa viikonloppua sinullekin!
Oih, How To Get.. on myös mun suosikki, niin hyvä! :)))
Sais Netflixiin tulla loputkin kaudet!