Koska näyttää pahasti siltä, että ihan oikeasti valmistun Filosofian maisteriksi vielä tässä kevätlukukauden aikana ajattelin, että voisi olla paikallaan poiketa normaalista ohjelmistosta ja kirjoittaa muutama sananen opiskelusta.
Olen ihan pienestä asti ollut kiinnostunut historiasta ja rakastanut museoita. Kun mietin milloin oikeastaan päätin, että tahdon opiskella ”isona” yliopistossa en saa mieleeni tarkkaa aikaa, ainoastaan hämärän mielikuvan, että olen ”aina” ajatellut meneväni yläasteen jälkeen lukioon ja lukion jälkeen yliopistoon. Ala-asteen ensimmäisen vuosien ystäväkirjoihin olen kirjoittanut unelma-ammatiksi kampaajan, mutta luulen, että ajatus yliopistosta on tullut mieleeni viimeistään ala-asteen loppupuolella. Sen tunteen muistan elävästi kun päätin, että haluan opiskella historiaa. Se tapahtui lukion ensimmäisenä vuonna. Lukion kolmantena vuonna eräs lukiomme entinen opiskelija, joka luki historiaa Tampereen yliopistossa, tuli kertomaan meille opiskeluistaan. Hän kertoi opiskelevansa sivuaineena museologiaa, koska ei halunnut opettajaksi. Silloin päässäni syttyi lamppu! Vaikka olinkin jo vakaasti päättänyt, että minusta tulee historian opiskelija ei opettajan työ kiinnostanut minuakaan. Museoita rakastavalle sielulle museologia kuulosti lähes taivaalta.
Hain vuosina 2005-2007 opiskelemaan historiaa Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin. Osan pääsykokeista otin vakavammin ja osaan menin sillä mielellä, että ”katsotaan nyt”. Kun ovet historian opiskelijaksi eivät minulle auenneet aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Vuoteen 2008 mennessä olin tiiviisti asettunut asumaan pääkaupunkiseudulle joten opiskelupaikankin oli löydyttävä täältä. Tutkiessani Helsingin yliopiston sisäänpääsyprosentteja törmäsin Folkloristiikkaan. Folkkiin oli huomattavasti vähemmän aloituspaikkoja kuin Historiaan (9 tai 10 vuonna 2008), mutta myös hakijoita oli paljon vähemmän. Sisäänpääsyprosentti oli siis huomattavasti korkeampi kuin historiaan ja järkeilin, että koska museologiaa voi opiskella ainoastaan sivuaineena sopisi Folkkikin ihan hyvin pääaineeksi. Pääsin folkkiin ensimmäisellä kerralla sisälle ja aloitin opiskelun Helsingin Yliopistossa syksyllä 2008, eli samana syksynä kun perustin tämän blogin. Parin vuoden päästä tulin siihen tulokseen, että folkki oli antanut minulle kaikkensa ja vaihdon pääaineen Kansatieteeseen, joka on se perinteinen museoalan pääaine. Kansatieteessä ja museologiassa tunsin löytäneeni älyllisen kotini.
Tilastollisesti vanhempien koulutustausta korreloi lasten koulutustason kanssa, mutta minun tapauksessani näin ei ole. Äitini on käynyt kauppiksen 60-70-luvulla ja isäni metsäkoulun. Meidän perheessämme ei siis akateemisesti korkeakoulutettuja ole ollut. Jostain kuitenkin olen jo varsin varhain saanut kipinän opiskeluun. Joudun kuitenkin tunnustamaan, että en ole koskaan ollut ahkera opiskelija, vaan menen kernaasti sieltä mistä aita on matalin. En ole kunnianhimoinen, en perfektionisti, enkä todellakaan jaksa opetella asioita ulkoa tai päntätä sellaisia aiheita jotka minua eivät kiinnosta. Tentteihin lukiessani luen kirjat vain kerran. En (yleensä) tee muistiinpanoja, paitsi luennoilla. Luentomuistiinpanojakin luen jälkikäteen aniharvoin. Pääni haalii nippelitietoa sellaisista asioista, jotka minua jollain tapaa oikeasti kiinnostavat tai jotka miellän mielekkäiksi. Todellinen vahvuuteni on kuitenkin laajojen kokonaisuuksien ja suurien linjojen, hahmottaminen ja hallitseminen. Opiskelu on niin kauan helppoa kun aihe on kiinnostava ja muuttuu pakkopullaksi kun tenttikirjat ovat kuivaakin kuivempia. Kun opiskeltava aihe on minua kiinnostava ja älyllisesti stimuloiva menestyn hyvin ja kun aihe ei kiinnosta menestyn keskinkertaisesti. Tämä on minulle aina riittänyt. En ole koskaan reputtanut yhtään koetta tai tenttiä, mutta en myöskään ole kokenut tarvetta korottaa numeroitani. Kun tentti on kerran tehty tai essee kirjoitettu on aika siirtyä eteenpäin, olipa numerona kolmonen tai vitonen.
Palataan vähän ajassa taaksepäin ja puhutaan hieman työelämästä. Työelämän kohdalla voisin sanoa, että elämä vie välillä odottamattomiin suuntiin. Kun kesällä 2006 aloitin kesätyöt nykyisessä työpaikassani, en ajatellut, että olisin siellä töissä vielä yli kymmenen vuoden jälkeen. Olin ollut kahtena edellisenä kesänä töissä samassa konsernissa, mutta Turussa. Syksyllä 2006 kun päätin, että AMK:n sosionomiopinnot eivät olleet minua varten jäin kesätöihini vakituiseksi työntekijäksi. Elokuussa 2008 sanoin itseni irti ja lähdin opiskelemaan. Kesällä 2009 palasin tekeään vanhaa työtäni kesätöinä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Työtehtävät ovat vuosien saatossa vaihtuneet useammankin kerran, mutta konserni on edelleen sama. Yksi isoimmista syistä siihen miksi olen edelleen töissä samassa paikassa on vakaus. (Ja se, että olen oikeasti hyvä työssäni.) En ole riskinottaja, vaan arvostan vakautta ja pysyvyyttä, niin vanhanaikaista ja epätrendikästä kuin se onkin. Juuri koettu vakauden puute on yksi suurimpia syitä sille miksi en koskaan ole tuntenut houkutusta tutkijuuteen. Kuolisin varmasti stressin aiheuttamaan unettomuuteen jos joutuisin miettimään apurahoja ja kaiken maailman projekteja. Toisaalta yhdeksän vuoden rupeaman jälkeen myöskään väitöskirjan kirjoittaminen ei tunnu yhtään houkuttelevalta asialta.
Mikä minua sitten on vetänyt humanististen tieteiden puoleen? Uskon vakaasti klassiseen sanontaan, jonka mukaan tarvitsemme historiaa ymmärtääksemme paremmin nykyisyyttä. Minulle humanistiset tieteet, humanismi, on nimenomaan kulttuuristen ilmiöiden monimoutoisuuden tutkimista ja ymmärtämistä. Humanisten tieteiden, eli humanismin, vahvuus on juuri siinä, että ne opettavat analysoimaan ihmisten toimintaa ja kulttuurisia vaikutuksia. Humanismi opettaa ymmärtämään sekä meitä että muita ja sitä miksi olemme juuri sellaisia kuin olemme. Minulle yliopisto on opettanut, että erilaisten ilmiöiden monisyinen ymmärtäminen on tärkeää. Ymmärtämisen ja hyväksymisen välille ei kuitenkaan saa vetää yhtäläisyysmerkkejä. Ymmärtäminen on ilmiön syiden, vaikutuksten ja historiallisen taustan ymmärtämistä. Hyväksyminen on sitten hyvin eri asia. Extremeversiona käytän usein esimerkkiä, että ymmärrän naisten ympärileikkausta, mutta en hyväksy sitä. Ymmärrän siis miksi kyseinen isntituutio on syntynyt, miten se on syntynyt ja miksi se on edelleen olemassa. Jotta voisimme taistella epäinhimillisyyttä vastaan pitää meidän ymmärtää asioita älyllisesti, mutta meidän ei tarvitse hyväksyä niitä.
Olen luonteeltani hyvin analyyttinen ja tahdon tietää mistä jokin asia johtuu. Tahdon saada selville mitkä ovat ne syyt, jotka ovat johtaneet nykyisen asiantilan muodostumiseen. Olen kuin se lapsi, joka kysyy, ”Mutta miksi?”. Yläasteella matikan tunnilla opettajan selittäessä, että jossain tietyssä lausekkeessa (sanotaan vaikka) X on aina yhtä kuin 8, kysyin opettajalta miksi näin on. Vastaukseksi sain tiukan tiuskauksen ”Se nyt vain on niin!”. Vastaus ei minua tyydyttänyt eikä minusta koskaan tullut matemaatikkoa. Geometrian ja yhtälöt kuitenkin koin aina matematiikassa mielenkiintoisimmiksi (helpoimmiksi) asioiksi. Humanististen tieteiden puolelle minua on varmasti vetänyt luonteessani oleva romanttinen juonne ja taipumus nostalgiaan. Nostalgissa ei ole mitään pahaa, kunhan ymmärtää, että ennen kaikki ei todellakaan ollut paremmin.
Kansatieteen, folkloristiikan ja museologian lisäksi olen opiskellut perusopinnot uskontotieteestä. Teologiseen olen ihan liian ateisti (en kuulu kirkkoon, enkä ole uskossa), mutta uskontoja olen silti pitänyt aina todella mielenkiintoisina. Kavereissani on muuten myös yksi pappi, joka on aivan mahtava tyyppi (ei vähiten siksi, että hänkin pitää sci-fistä). Olen käynyt myös muutaman kurssin sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa ja arkeologiaakin. Kumpikaan ei ollut juttuni, ei vaikka arkeologiassa minua kiehtoo tietty käytönnönläheisyys. Akateemisesta koulutuksestani huolimatta olenkin hyvinkin käytönnönläheinen ihminen. Pidän käsillä tekemisestä ja siitä, että tunnen saaneeni jotain oikeasti aikaan. Tykkään ajatella, että minussa yhdistyy akateemisuuden ja käytönnönläheisyyden parhaat puolet 😉 Ehkäpä siksikin olen viihtynyt nykyisessä työssäni näin pitkään, sillä se on kuitenkin omalla tavallaan hyvinkin käytönnönläheistä, vaikka vietäkin päivänä tietokoneen äärellä. Myös mieheni on humanisti, filosofian maisteri hänkin ja toisinaan keskustelumme kotona ovat hyvinkin korkealentoisia 😉
Mitä te olette opiskelleet tai mitä haluaisitte opiskella?
Kuvituskuvina ihan jotain muuta.
Tämän kirjoittamisen aikana join pääsiäisen kunniaksi kaksi Happy Joe organic siideriä, eli tekstissä saattaa hyvinkin olla muutama kirjoitus- ja pilkkuvirhe. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole gradu, eikä kukaan maksa minulle tämän kirjoittamisesta yhtään mitään 😉
Yksi yliopisto-opiskelija täällä hei. Itse opiskelen kasvatustieteitä ja käsityötiedettä. Yliopistoon menin, koska alaa ei opeteta muualla kuin yliopistossa, koulutusasteella ei siis itselleni ole ikinä ollut mitään merkitystä. Olen aina rakastanut käsillä tekemistä ja käsitöitä, mutta yliopiston teoreettisuus sai tapettua minusta tämän innon moneksi vuodeksi. Olen opiskellut nyt jo aivan liian monta vuotta ja pitäisi saada opinnot kasaan, mutta se teoreettisuus tökkii. Teen mieluummin käytännön töitä ja elän oikeassa maailmassa sen yliopistomaailman sijaan. Ne kaksi maailmaa kun eivät aina oikein kohtaa. Onnea gradun kasaan saamisesta ja pian koittavasta valmistumisesta! ?
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, tuolla yliopistomaailman vieraantumisella ”oikeasta maailmasta”. Toisaalta onhan se yliopistomaailmakin ihan oikea maailma, vain erilainen 🙂 Analyyttiselle ihmiselle teoreettisuudessa ei ole mitään ongelmaa, mutta rajansa toki kaikella. Voisin itsekin hyvinkin kokea käsillä tekemisen liittämisen analyyttisuuteen vieraaksi asiaksi. Ehkäpä siksi en koskaan ole hakeutunut opiskelemaan mitään taideainetta, ruoanlaittoa tai meikkaamista. Koen ne asioiksi joissa haluan antaa omalle luovuudelleni vapaat kädet, enkä kaipaa niihin teoriaa tai ohjausta. Toisinaan itse tekemällä oppii parhaiten.
Teoreettisuudella on kuitenkin paikkansa ja mun mielestä sitä kuitenkin tarvitaan myös kulttuurien tutkimuksessa jos halutaan ymmärtää kulttuurisia ilmiöitä monitahoisesti. En tosiaan pidä akateemisuutta minään itseisarvona, mutta arvostan tieteellistä tutkimusta ja pidän sitä tärkeänä ja arvokkaana asiana jota tarvitaan erityisesti nykypäivän maailmassa. Ihmisillä yleisesti tuntuu olevan todella paljon harhaluuloja ja vääriä käsityksiä tieteestä ja tieteen tekemisestä ja sen koen todella turhauttavaksi ja surulliseksi. Humanisteja tunnutaan pitävän yleisesti femakkosuvakkihippirenttuina, joka ei toki välttämättä ole huono asia, mutta se sapettaa, että humanistisia tieteitä ei arvosteta ja niiden tärkeyttä ei haluta hyväksyä. Mikä oikeasti voisi olla tärkeämpää ja hyödyllisempaa kuin ihmisenä olemisen (the human condition) tutkiminen ja ymmärtäminen?
On yliopistomaailmakin oikea maailma, omankaisensa vaan. Hyvin teoreettinen ja tutkimuspainotteinen vain, eikä ainakaan kasvatustieteiden kohdalla nämä kaksi maailmaa läheskään aina kohtaa. Tätä pidän surullisena asiana.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että teoreettisuutta ja tutkimuksia tarvitaan, jotta opitaan ymmärtämään asioita ja maailmaa. Ja kuten sanoit, että ymmärretään ihmisenä olemista. Se liittyy moniin eri tieteen aloihin. Olisi vaikea tehdä esimerkiksi kasvatustieteen tutkimuksia jos ei tiedettäisi mitään ihmisenä olemisesta. Tuota pidän myös ärsyttävänä asiana että niin yliopisto-opiskelijaa kuin tieteentekijää (tai opettajaa) pidetään tietynlaisena. Ja jos poikkeat siitä kaavasta niin saat kuulla siitä.
Tärkeää olisikin saada teoreettisuus ja käytönnönläheisyys kohtaamaan sopivalla tavalla. Työelämässä sen pitäisi onnistua, mutta eihän siellä ainakaan mihinkään ideaaleihin päästä.
(kiva, isot kirjaimet ei toimi), mutta! Muiden tarinoita omasta alasta, tai siihen päätymisestä on mukava lukea. ALojakin kun on hurja määrä sekä erikoistumiset. Itse olen työkokeilussa, jossa yrityksen omistaja on mm. ollut kassatäti ja heittää myös apteekkikeikkoja.
Itse valmistuin leipuri-kondiittoriksi, kolme vuotta sen jälkeen datanomiksi ja sitten te-toimiston kautta suoritin myyjän ammattitutkinnon. Ikävä kyllä, moni työhaastattelussa lukee rivien välistä sen, että olen ns. moniosaaja ja enpä ole koskaan päässyt kesätöihin, sitten vuoden 2009 jälkeen. toki, nyt alkaa jo ikä tulla vastaan aika pahastikin.
Kondiittorimestariksi haaveilin, silloin 2009, mutta se vaatii ensin 5-10 vuotta työkokemusta ja sen työpaikankin, että tutkinnon voi suorittaa ja se sitten jäi.
Olet muuten toinen, joka mainitsee isojen kirjaimien toimimattomuudesta kirjoittaessa. Tässä julkaisussa ne kyllä näkyvät normaalisti 🙂 En ole tuohon keksinyt mitään korjausta. Itse kokeillessa, Safarilla, Google Chromella ja Explrerilla (sekä Apple että Windows) on toiminut normaalista. Onko sulla käytössä mikä selain ja käyttis?
Arkkitehtiopiskelija täällä! Itsellä on todella pitkään ollut tiedossa, että lukioon mennään. Yhdessä välissä haaveilin jotain kampaaja-meikkaaja-kosmetologiakselilta, mutta sen verran akateeminen ihminen olen, että lukioon kannatti suunnata. Suosikkiaineita olivat matematiikka ja maantiede, historiasta pidin myös paljon ja siitä onkin opinnoissa ollut hurjan paljon hyötyä. Halusin luovalle alalle, jossa on kuitenkin realiteetit ja raamit, kuten fysiikanlait, rakennusmääräykset, ilmasto, yms. ovat. Tässä on valmistuminen mukamas vuoden päässä, mutta voisin jarrutella hieman ja kerätä kokemusta ennen papereita.
Onnea sinullekin lähetysvästä valmistumisesta 🙂
Täällä toinen humanisti! Juuri ssmalla tavalla kyselin matikantunneilla ja samanlainen vastaus ärsytti. 🙂
Haha 😀 Hauskaa kuulla, että meitä on muitakin!
Mulla on mennyt vähän toisinpäin. Mä valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 2003, oman alan töitä en koskaan löytänyt, mutta sitä hieman ”sivuavia” kylläkin. Ei mennyt kauaa valmistumisesta kun jo aloin miettiä opiskelua. Elämä kun on yllätyksiä täynnä, olin muutaman vuoden ulkomailla, tulin takaisin, löysin miehen ja kohta olinkin jo vaimo ja äiti. Työpaikat vaihtuivat, lapsi kasvoi ja olin entistä varmempi, että sosiaaliala on just se mun juttuni: olen nyt toisen vuoden sosionomiopiskelija. ?
Parastahan on juuri se, että mieltänsä voi muuttaa ja suuntaa vaihtaa 🙂
Täällä (tuleva) matemaatikko, joka ehkä vähän ärsyyntyi noista matikkaa kyseenalaistaneista kommenteista.:D
Munko kommenttia itse kirjoituksessa tarkoitat? Jos niin, tarkoitukseni ei siis ollut missään nimessä kyseenalaistaa matematiika tärkeyttä ja merkitystä, vaan enemminkin kommentoida opetusta.
Minulla oli ihan samat fiilikset matematiikasta koulussa. En ymmärtänyt, miksi jotkut jutut oli vain päätetty joskus (näkökulmastani) mielivaltaisesti, että näin se on, ilman mitään selityksiä. Matematiikan historia tms. olisi ehkä ollut avuksi?