Innostuin meikkaamisesta ja kosmetiikasta todella nuorena, lähes 20-vuotta sitten. Huomasin itsessäni jo varhain pientä välineurheilijan vikaa, sillä rakastuin heti kättelyssä palavasti meikkisiveltimiin. Ei siveltimiä montaa ollut, mutta ne olivat erittäin rakkaita ja huolella valittuja. Vuosien saatossa arsenaalini on kasvanut ja meikkipussista löytyy nykyään siveltimien, pinsettien ja meikkisienien lisäksi muutama muukin kauneudenhoidollinen apuväline. Tänään esittelen teille niistä viisi. Bonuksena mukana on myös yksi totaalinen turhake. Arvaatko mikä se on?
Aloitetaan sillä kummallisimmalla välineellä, eli Yu Ling Jade Facial Roller -kasvorullalla. Jadesta tehty kasvorulla on väline, jota en koskaan olisi ostanut erikseen. En usko jaden parantavaan voimaan, mutta siitä huolimatta olen tätä aina toisinaan käyttänyt. Jääkaappikylmä rulla tuntuu todella ihanalta kuumottavilla kasvoilla ja voisin melkein sanoa, että rullailu vähentää kasvojen turvotusta laittamalla nesteet liikkeelle. Hassunkauska vempele, jota en voi kuitenkaan turhakkeeksi väittää, sillä käytän tätä sentään parisen kertaa kuukaudessa.
Epäseksikkäimmän kauneusvälineen tittelistä kilpailevat Duroyn kulmakarvojen siistijä ja The Body Shopin mustapäärauta. Kulmakarvojen siistijällä sheivailen YK-karvojani, viiksiäni ja poskilla (ja kaulassa) kasvavaa vauvakarvaa. Olen karvainen nainen, minkäs sille voi (mutta onneksi karvani ovat hentoisia ja vaaleahkoja). Ilman tätä pientä terää en enää osaisi elää. Jokainenhan tietää, että naamaansa ei saisi itse puristella, mutta joskus on vain pakko. Siihen hommaan mustapäärauta on ihan must. Mustapääraudalla pirulaisten tuhoaminen onnistuu helpommin ja hygieenisemmin.
Pikkuinen, kämmenelle mahtuva, Foreo Luna Play on uusin kauneushärvelituttavuus. En koskaan hypännyt Clarisonic-kelkkaan, mutta hiukan alle kolmellakympillä päätin kokeilla, millainen tämä uusin suriseva ja pörisevä kasvojenpuhdistusväline oikein on. Valitsin väriksi tietenkin tyylikkään mustan. Forey Luna Playllä olen pöristellyt kasvojani lähes joka ilta noin kuukauden ajan ja olen rakastunut. Kun tästä pikkuisesta aika jättää (laitteen akku kestää sata käyttökertaa) aion todellakin ostaa täysikokoisen Foreon.
Tutustuttuani alkuperäiseen beautyblenderiin en perinteisiin meikkisieniin ole enää koskenut. Meikkimunat ovat yksi parhaista tavoista levittää meikkivoide ja ne toimivat oikeastaan minkä meikkivoiteen kanssa tahansa. Meikkimunia löytyy jo melkein jokaiselta merkiltä, mutta itse olen kokeillut vain tätä alkuperäistä ja Real Techniquesin ensimmäistä. RT ei sytyttänyt, mutta aito ja oikea bb-sieni oli salamarakkautta. Testattavien tuotteiden joukossa on odottamassa blogin kautta saadut uudet Ecotoolsin meikkimunat. Katsotaan olisiko niistä beautyblenderille haastajaksi.
Kuuden välineen joukosta turhake on tietenkin ripsentaivuttimet. Tiedän, että moni ei ilman ripsentaivuttimia suostu elämään, mutta omat ripseni ovat luonnostaa sen verran taipuisat, että en koe ripsentaivuttimista olevan minulle erityistä hyötyä. Olen omistanut useammankin parin, mutta viimeiset vuodet olen ollut kokonaan ilman ripsentaivuttimia. Tänä keväänä sain kokeiltavaksi ison kansan Cailapin uutuussiveltimiä, joiden mukana oli myös ripsentaivuttimet. Luulenpa, että annan ne eteenpäin jollekulle ketä uusia taivuttimia kaipaa.
Tunnustaako joku muu olevansa kosmetiikan välineurheilija?
Juttu sisältää affiliate-linkkejä. Tilaamalla linkkien kautta tuet blogin serverimaksuja. Ripsentaivuttimet ja BeautyBlender on saatu blogin kautta.
Mullakin ripsientaivuttimet olivat turhake ja lopulta nakkasin pois kun ei sitä tullut käytettyä. Yleensä ripsari sitten suttasi raskaat yläluomeni jos lähti erikseen taivuttelemaan. ? Muutenkin tuntuu että ripsarit ovat sen verran kehittyneet ettei juuri taivutinta tarvitse – tai sitten vanhemmiten on tajunnut omien ripsien todelliset tarpeet. ?
Mulla pilkuttaa jokainen ripsiväri aina yläluomen koska luomi on raskaahko ja ripset muutenkin jo taipuisat. Mä en ole koskaan taivutinta oikeasti tarvinnut, mutta kyllähän mulla sellaisia useampi pari on ollut koska. Taivuttimet kun on lähes jokaisella ”nämä kauneudenhoitovälineet jokaisen pitää omistaa” -listalla. En kuitenkaan koskaan käyttänyt säännöllisesti kun en niiden tekemästä kulmikkaasta fiiliksestä tykännyt ja nyt en edes useaan vuoteen ole taivuttumia enää omistanut. Turhakkeiden turhake, mutta ymmärrän kyllä miksi moni niistä tykkää 🙂 Tarpeet kun on niin erilaisia meillä.
Oon itse ostanut ebaystä foreon pöristintä muistuttavan laitteen murto-osalla alkuperäisen hinnasta. Ellei nimenomaan halua tiettyä merkkiä, suosittelen tsekkaamaan ebayn. Itse oon tykänny kovasti siitä kiinanversiosta eikä ole mitään huonoa sanottavaa vuoden käytön jälkeen.
Itse todennäköisesti pysy Foreossa kuitenkin, mutta hyvähän se on tietää, että vaihtoehtoja on 🙂
Taivutin on kyllä mulle ihan ehdoton. Ripset kun on lyhyet ja piikkisuorat. Jälki ei mulla ole myöskään kulmikasta, koska taivutukset alkaa loivenemaan noin sekunti sen jälkeen kun puristus lakkaa. Lopputulos on kuitenkin paljon parempi kuin ilman.
Mä haluaisin kokeilla lämpötaivutinta ripsille, mutta kokeilematta en rahoha lähde siihen pistämään.
BB on kyllä rakkautta. Mulla on meikkimunista kokemusta vaan Ecotoolsista ja jostain Puolasta ostetusta halpiksesta. Jälkimmäisestä turha puhua, ensimmäinen ihan jees muttei BBn veroinen. Oon testannut vasta sitä isompaa ja se on mun makuun liian iso. Jälki on kuitenkin hyvä. Mun tän hetkinen ihastus on miniBB, jota käytän nyt väsyneinä kiireaamuina kuivana peiteaineen tasoitteluun silmien alla. Toimii oikein mallikkaasti siihen hommaan 🙂
Mulla on toi sama foreon play ja oon tykännyt kovasti, mutta saikun jälkeen en oo käyttänyt kertaakaan. Laiska mikä laiska 😀
Mulla on nuo uudet Ecotoolsit edelleen testaamatta, en vaan oo ehtinyt!