Kesä oli ja meni ja syyskuu pyörähti käyntiin. Jo muutaman vuoden on mielessäni toistunut aina kesän alussa ajatus ”kunpa kesä ei loppuisi koskaan”, mutta siitä huolimatta kun ilma viilenee ja syksy alkaa ilmoitella tulostaan otan sen joka kerta avosylin vastaan. Nautin viileämmistä ilmoista, paksuista huiveista, villatakeista, bootseista ja nahkatakeista. Yritän ensi vuonna muistaa, että kesän loppumisesta ei kannata ahdistua ennen kuin se on kunnolla edes alkanut ja, että en vielä koskaan ole syyskuun alussa surkutellut sitä, että on jo syksy.
Lumene Invisible illumination Instant Glow Beauty Serum oli rakkautta ensikokeilulla. Olin saanut jostain pienen testeripussukan, josta riitti noin kolmeen käyttökertaan ja kun pussukka loppui marssin heti ostamaan täysikokoisen pullon. Omani on vielä vanha ”universal shade”. Sittemmin säyjä on tullut kaksi lisää Light ja Dark ja tämä alkuperäinen sävy on nykyinen Medium. Instant Glow Beauty Serum on kevyesti peittävä seerumikeikkivoide, jota voi hieman kerrostaakin. Se on peittävämpi kuin Lumene Heleyttävä meikkivoide, mutta ei ihan yhtä peittävä kuin Lumene CC-meikkivoide. Samaan Lumenen uusien ”pipettimeikkien” linjaan kuuluva Nordic Light Instant Illuminizer sävyssä Rosy Dawn nousi suosikkien joukkoon. Olen unohtanut puuterimaiset korostustuotteet lähes kokonaan tämän tieltä.
Kevään ja kesän lempihuulipuna on ollut ystävältä saatu Colourpop Ultra Satin Lip sävyssä Magic Wand (puna osana meikkiä täällä). Ultra Satin Lip ei ole koostumukseltaan ihan yhtä kuiva kuin Ultra Matte Lip ja sen jättämä pinta on hieman satiinimaisempi. Puna on todella miellyttävä huulilla ja pysyvyydeltään erittäin hyvä. Minituotteiden joukosta löytyi myös kesän suosikkiripsiväri; Too Faced Better than sex, joka ei nyt ihan ole parempaa kuin seksi, mutta hyvä ripsiväri kuitenkin. Better than sex muistuttaa todella paljon Armanin Eyes to Kill -ripsiväri. Siinä on tiimalasimainen harjaosa, joka erottelee hyvin ja massa, joka tuuheuttaa sopivasti. Harmi, että tätä ripsiväriä ei saa ihan kamalan helposti ostettua Suomesta käsin.
Olen pitkään ollut aitokarvaisten siveltimien vannoutunut ystävä eikä sydämeni ole pahemmin sykkinyt synteettistä karvaa oleville pensseleille. Synteettiset siveltimet ovat kuitenkin matkanneet pitkän tien kymmenen vuoden takaisista ajoista jolloin laadukkaimmat markkinoilla olevat synteettiset siveltimet olivat The Body Shopin itsestään seisovia pensseleitä. Synteettisten siveltimien ongelma on yleensä ollut se, että ne ovat jo liiankin pehmeitä ja liukkaita. Puuterimaisten tuotteiden levittämiseen tarvitaan hiukan kitkaa, karheutta ja grippiä jota aidossa karvassa on luonnostaan. Nykyään synteettistä karvaa osataan kuitenkin mimikoida paremmin aitoa karvaa muistuttavaksi ja tässä pelissä paras taidonnäyte on Eco Tools* uusine siveltimineen. Osallistuin Eco Tools kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi järjestettyyn uudelleenlanseeraukseen keväällä ja siitä asti nämä kolme sivellintä ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä.
Keskellä oleva skunkkisivellin on Eco Tools 10 year anniversary setistä ja vasemmalla oleva tulppaanisivellin ja oikealla oleva viuhkasivellin ovat Define & Highlight -setistä. Skunkkia olen käyttänyt eniten aurinkopuuterin levittämiseen ja häivyttämiseen, define-sivellintä kasvojen puuterointiin ja highlight-sivellintä korostuspuuterin kanssa. Define sivellin sopii hyvin myös kasvojen varjostamiseen ja higlight-sivellin käy myös aurinkopuuterille ja poskipunalle. Siveltimien karva on siis täysin synteettistä, mutta käsitelty hieman kiharaksi. Karva näyttää läheltä katsottuna melkein kuin krepatulta. Tämä tuo siveltimiin juuri niitä ominaisuuksia joita arvosta aidossa karvassa. Eco Toolsin siveltimistä puuttuu kuitenkin kokonaan aidolle karvalle tyypillinen karheus.
Ihonhoitotuotteista ykkönen on ollut Glamglow Supermud Clearing Treatment*. Tämä Glamglow naamio on suunnattu erityisesti epäpuhtaalle iholle. Se sisältää AHA- ja BHA-happoa sekä glykoli- ja salisyylihappoa. Naamion voi levittää koko kasvoille, mutta minusta se on parhaimmillaan epäpuhtauksiin taipuvan t-alueen naamiona. Annan naamion yleensä vaikuttaa noin 20 minuuttia ja sen jälkeen iho on aina näkyvästi punoittava, mutta ei muuten ärtyneen oloinen. Punoitus häviää kokonaan noin puolessa tunnissa. Itse koen naamion auttavan ihon tekstuurin, epäpuhtauksien ja näppyjen jälkeensä jättämien pigmenttimuutosten kanssa. Perinteistä Glamglowta en ole koskaan kokeillut, mutta tästä pidän.
Elokuun suosikki tv-sarja on ollut The Fall, jonka kaksi ensimmäistä kautta ahmin ensimmäisellä työviikolla loman jälkeen. The Fall sijoittuu Belfastiin, jossa Gillian Anderssonin esittämän poliisin ja Jamie Dornanin kuvaaman sarjamurhaajan tarina kietoutuvat yhteen. Ensimmäinen kausi oli aivan mahtava, toinen kausi hyvä, vaikkakin paikoin aika rankka, mutta lukemani perusteella kolmas kausi ei yllä kahden ensimmäisen tasolle. Pakkohan sekin toki on katsoa. Gillian Anderson, vai pitäisikö sanoa Dana Scully, oli muuten yksi ehdottomia idoleitani ala-asteikäisenä esiteininä. Saatoin myös olla pikkuisen ihastunut David Duchovnyyn eli Fox Mulderiin.
Kaunista sunnuntaita!
*Saatu blogin kautta.
*Juttu sisältää affilate-linkkejä. Tilaamalla linkkien kautta tuet blogin serverimaksuja.
Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia
Eccotoolsin uuder siveltimet on todella hyvännäköisiä ja hyvälaatuisia.
Mä ahmin The Fallin melkein parilla istumalla. Todella koukuttava sarja ja Gillian on aivan loistava roolissaan jäykkänä, hieman surumielisenä, mutta erittäin oikeudentuntoisena poliisina.
Fall on niin loistava, miehen kanssa ahmittiin se melkein kerralla ja sitten odoteltiin aikoinaan kolmoskautta tulisilla hiilillä. 😀
Hei, mua kiinnostaa tuo Lumenen meikkivoide ja kuvauksesi kuulostaa melkolailla juuri siltä, mitä haen. En kaipaa peittävyyttä, mutta väriä kylläkin, sekä heleyttä, samoin ohut koostumus on plussaa. Kammoksun kuitenkin voimakasta hohtoa, joten kysyisinkin että minkälaista tämä on hohdon kannalta? Kiitos jos ehdit vastailla! Kiitti myös kivasta blogista, sitä on kiva lueskella!
The Fall oli todella hyvä sarja, johon jäi kyllä koukkuun hieman pimeällä oudolla tavalla 🙂 Taisi tulla ahmittua hetkessä koko sarja.
Vika kausi oli kyllä vähän meh, mutta kaksi ekaa todella hyviä!