Minun on tehtävä teille yksi tunnustus. Minä olen ruosteessa. Viime vuoden hiljaiselo ja syksyn suoranainen blogitauko tarkoitti sitä, että hiukankin monimutkaisemman silmämeikin tekeminen väheni suorastaan olemattomiin. Ja sen kyllä huomaa. Tai ainakin minä huomaan. Rajaukset ja häivytykset eivät luonnistu enää ihan niin käden käänteessä kuin aikaisemmin ja lopputulos on ysi plussan sijaan keskinkertainen. Arkimeikkaaminen on lisääntynyt samalla kun monimutkaiset luomiväri-ilottelut ovat vähentyneet. Puikkoluomiväri rules, on ollut mantrani viimeisten kuukausien aikana.
Sunnuntaina päätin otttaa härkää sarvista ja tehdä silmämeikin jollain muulla kuin By Terry Ombre Blackstarilla sävyssä Bronze Moon. Smokymeikin lisäksi halomeikki on yksi suosikeistani, joten päätin aloittaa sillä. Halo eye makeup on silmämeikki, jossa liikkuvan luomen keskustassa on vaaleampaa, yleensä hohtavaa sävyä, ja sisä- ja ulkonurkissa on tummempaa sävyä. Halomeikki saa silmän näyttämään isommalta ja hieman pyöreämmältä. Halo on hyvä vaihtoehto smokylle etenkin jos ei halua tumman meikin pienentävän silmiä esimerkiksi miinuslinssien kanssa.
Silmämeikki on tehty Anastasia Beverly Hills Modern Renaissance* –paletilla ja Urban Decay Ultimate Naked Basics* –paletilla. Ostin ABH:n Modern Renaissancen vuosi sitten ja se on edelleen yksi lempparipalettejani. ABH:n uusien palettien ympärillä hyörii ja pyörii aina aikamoinen härdelli, etenkin Subculture sai paljon lokaa niskaansa, mutta Modern Renaissancen kohdalla ei paljon soraääniä ole kuulunut. Hype on aivan samalla tasolla kuin UD:n ensimmäisen Naked-paletin kohdalla ja aivan ansaitusti. Modern Renaissance on laadukas ja monipuolinen paletti lämpimistä sävyistä pitävälle. Paletti on vieläpä oikein kauniskin, vaikka samettinen pinta saattaa ajaa pikkutarkan ihmisen raivon partaalle.
Kulmat tein pitkästä aikaa Make Up Storen Premium Tri Brow* –paletilla sillä halusin kynää pehmeämmän jälken. Hieman utuisemmat kulmat tasapainottavat vahvoja huulia ja silmämeikkiä. Huulipunana on keväällä Sephorasta ostamani Kat Von D Studdes Kiss –huulipuna sävyssä Piaf. Piaf on nimetty Katin toisen kissan mukaan (joka taasen on nimetty Edith Piafin mukaan). Piaf on suklainen ruskea violetilla shimmerillä. Erittäin uniikki sävy, jota ei ihan jokaisessa sarjassa tule vastaan.
Sen lisäksi, että tunnun olevan ruosteessa silmämeikin kanssa, talven meikkipohjaongelmat jatkuvat edelleen. Viime viikkoina olen onnistunut tekemään a)liian tumman meikkipohjan, b)liian raskaan meikkipohajan ja uutuutena c)liian punaiden meikkipohjan. Sekoitin pohjan Lumenen CC-voiteen sävyistä Ultra Light ja Light ja piteaineena oli MAC Pro Longwear concealer sävyssä NC15. Meikkipohjan mätsäämisessä ei auta yhtää se, että, kuten kuvista näkyy, rintakehäni on huomattavasti vaaleampi kuin kasvoni. Ehkäpä seuraavalla kerralla onnistun paremmin!
*Juttu sisältää affilate-linkkejä. Tilaamalla linkkien kautta tuet blogin serverimaksuja.
Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia
Upea meikki, musta sulla on ruostuneenakin edelleen koko kosmeblogiskenen parhaimmat häivytykset! <3
Kauniin meikin sait aikaiseksi 🙂 Silmämeikki on sellainen, josta tykkään tosi paljon itsekkin ja se sopii omille vihertäville silmilleni mainiosti.