YSL Tatouage Couture Matte Stain saatu blogin kautta.
Juttu sisältää mainoslinkkejä*
Tilaamalla linkin kautta tuet blogin serverimaksuja.
Viime vuoden keväästä asti meineillään on ollut pahemman laatuinen hullaantuminen. Olen nimittäin ihan ihastunut YSLiin <3. Ihastumiseni alkoi All Hours -meikkivoiteesta ja jatkui Tatouage huulipunien myötä. All Hoursin ostin kun iho kunto oli viime vuoden helmikuussa pahimmillaan. Akne kiusasi, POD oli tehnyt paluun (tällä kertaa nenän ympärille) ja iho oli samaan aikaan hilseilevän kuiva sekä rasvoittuva. Pyysin hädässäni apua tutulta Stockmannin myyjältä. Tarvitsin meikkivoiteen, joka olisi sopivan peittävä ja kävisi sekä kuivuuttaa rapisevalle että rasvaiselle iholle. Olin ihan varma, että täydellistä meikkivoidetta on ihan turha toivoa, mutta olin onneksi väärässä.
YSL Beauty hitit
Tuttu myyjä kertoi itse ihastuneensa YSL Beauty All Hours Encre de Peau -meikkivoiteeseen. Jotain maagista tuossa meikkivoiteessa on, sillä se ei korostanut kuivia kohtia ja piti rasvoittuvat alueet yllättävän hyvin kurissa. Punaisuudetkin se häivytti piiloon juuri sopivasti ja näyttipä iho vielä ihan iholta, ei tukkoon pakkeloidulta maskilta. Ihan täydellinen tapaus identiteettikriisiä kärsivälle iholleni! Peittävyydeltä tämä on keskitasoa, jota on mahdollista kerrostaa ja sävyvalikoimaa löytyy ihan mukavasti. Minulla on sävy B20. Jo meikkivoiteen nimi, All Hours, lupaa kestävyyttä ja sitä tällä meikkivoiteella todellakin on. All Hours on yksi kestävimmistä meikkivoiteista, jota olen koskaan kokeillut. Meikkivoiteen hinta on elevenillä 49 – 53€ riippuen sävystä. Käykää lukemassa Glitz & Glamin Minnan arvio samaisesta meikkivoiteesta.
Toinen ihastukseni on Tatouage Couture Matte Stain, joka on ehkä maailman paras nestemäinen huulipuna. Se ei ole pitkäkestoisin kokeilemani liquid lipstic, mutta silti se menee heittämällä ykköspaikalle. Se on huulilla todella miellyttävä, höyhenen kevyt, kuten mainoslause punaa kuvailee. Pinta on semimatta, hiukan satiininen siis eikä puna ole täysin pusunkestävä. Aavistus kosteutta tekee siitä kuitenkin todella miellyttävän huulilla. Huulipunan hinta on elevenillä 39€.
ja yksi huti
On YSLiltä hutejakin löytynyt. Effect Faux Cils -ripsiväri, jonka ostin Finnairin lennolta Roomasta Helsinkiin kesäkuun alussa, ei ollut meikämaijan juttu. Massa on voidemaista, mutta annostelija päästää aivan liian paljon massaa harjaan. Tämä saa aikaan sen, että perinteinen maskaraharja ei runsaan massan vuoksi pysty erottelemaan hentoisia ripsiäni kunnolla. Tuuheutta maskara kyllä tuo, mutta valitettavasti klimppaavaa sellaista. Jämäkämmille ja tuuheammille ripsille Effect Faux Cils saattaa hyvinkin sopia paremmin. Toinen huono puoli on, että ripsiväri kuivuu todella nopeasti. Toki ripsiväriä pitäisikin vaihtaa kolmen kuukauden välein, mutta kuka nyt ihan oikeasti tekee niin? (En minä ainakaan.) Kolmen kuukauden aukiolon jälkeen massa on kuivunut jo niin paljon, että aikaisemmin mainittu klimppausefekti on sillä tasolla, että ripsiväri on todellakin aika nakata roskiin. Myös kaikki kokeilemani Lancômen ripsivärit ovat kuivuneet todella nopeasti.
Mitkä kosmetiikkatuotteet ihastuttavat teitä juuri nyt?
Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia
Toi mainitsemasi YSL:n ripsari oli pitkään mun luottotuote, mut koostumusta on taatusti muutettu. Se on nykyään just tollanen klimppaava, tuhraantuu ja kuivuu hetkessä. Samaa mieltä myös Lancomen ripsareista. Ostin Monsieur Bigin ja se oli aivan surkea, kamalan kömpelö harja, variseva ja kuivui. Kaks viikkoa annoin sille aikaa, koska useinhan ripsarit paranee vähän vanhetessaan mut tämä tapaus ei todellakaan. Ärsyttävää et omat ripset on muuten hyvät, pitkät ja kaarevat, mutta onnettoman hennot!
No onpas tosi tylsää, että on tolleen muuttunut. Sun ripset kuulostaa todella samalta kun meikäläisen. Monsier Big oli alkuu hyvä, pärjäsin ison harjan kanssa ihan hyvin, mutta sekin meni tosi nopeasti toimimattomaksi.
Tatskapunat best <3
Ihan parasta <3