Dramaattinen otsikko, eikö? Minusta ainakin, etenkin kun nyt puhutaan ihan fyysisestä muuttamisesta, ei blogikodin muutosta. Teimme mieheni kanssa elokuussa kaupat kerrostalokolmiosta Vantaalla ja niin vain meistäkin tuli omistusasujia. Tuntuu hirmuisen aikuiselta! Edellisestä muutosta onkin ehtinyt vierähtää tovi, sillä muutimme Vantaan Pakkalaan jo maaliskuussa 2008. Sitä ennen asuimme noin 2,5 vuotta Malminkartanossa HOASin vuokra-asunnossa. Olemme Pakkalan kerrostalokaksion ensimmäiset asukkaat eli jollain tavalla vuokrakoti tuntui aina hyvinkin omalta. Myös uusi kotimme on Vantaalla, noin 10km päässä nykyisestä kodistamme.
Hyvästit vuokrakaksiolle
Ajattelin aina, että Pakkalan asunto on meidän viimeinen vuokrakoti. Ei meidän kuitenkaan ollut tarkoitus asua siellä ihan näin pitkään. Oman ostaminen ei kuitenkaan tuntunut fiksulta ratkaisulta kun vielä opiskelimme. Kolmisen vuotta sitten työelämä vakiintui minunkin osaltani, mutta sitten eteen tupsahti muutama tapahtuma joiden vuoksi oman ostaminen siirtyi. Tänä keväänä alkoi tuntua siltä, että nyt vuokra-asuminen saa viimein riittää. Etenkin korona-aikana molempien tehdessä etätöitä korostui se, että olisi kamalan kiva jos olisi erikseen työhuone, jossa edes toinen voisi tehdä etähommat. Tykkään myös kamalasti siitä, että puolipuhtaille vaatteille olisi joku muu paikka kuin ruokapöydän tuolinselkä, eikä sekään olisi pahitteeksi jos ruokapöytä ei olisi ihan eteisessä. Vuokrakodissa meillä oli kaksi huonetta, terassi, kylppäri ja sauna, neliöitä oli 52.
Minulla oli uudelle kodille muutama toive; ei ensimmäisen kerroksen asuntoa, koko noin 70-80 neliötä, vaatehuone, erillinen kylppäri ja vessa, vähintään kolme huonetta, avokeittiö ja mielellään kivan kokoinen parveke. Oma sauna olisi plussaa, mutta ei pakollinen. Arvatkaapas kuinka moni näistä haaveista lopulta toteutui?
Aloimme etsiä uutta kotia kesäkuussa. Tiesimme, että Pakkala ja Tammisto ovat budjettimme ulkopuolella, joten suuntasimme katseemme muualle, vaikka Vantaalla halusimme kuitenkin edelleen pysyä. Ennen kuin löysimme uuden kotimme, kävimme yhteensä seitsemässä näytössä. Vastaan tuli muutama hirvitys sekä pari ihan mukavaa asuntoa, jotka eivät kuitenkaan sykähdyttäneet meitä molempia tarpeeksi. Kahdeksannessa näytössä ihastuimme 61,5 neliöiseen maantasalla olevaan ensimmäisen kerroksen kerrostakolmioon, jossa ei ole saunaa, vaatehuonetta eikä erillistä kylppäriä ja vessaa. Hiukan nauratti, että lopulta toiveistamme vain kaksi toteutui. Silti asunto tuntui melkein heti kun astuimme sisään, kuin meille tehdyltä. Voisi melkein sanoa, että tämä oli meidän molempien osalta rakkautta ensisilmäyksellä.
Plussat ja miinukset
Uuden kodin ehdottomat plussat ovat sijainnin lisäksi iso puoliksi lasitettu terassi, keittiö johon mahtuu ruokapöytä, parkettilattiat, eteinen, se kolmas huone, sijainti joen lähellä sekä niin siisti kunto, että muuttamaan pääsee ilman remontoimista. Välittömän ja erityisesti ison remontin välttäminen on ehdottomasti isoin plussa, sillä emme kumpikaan ole innokkaita nikkaroijia.
Miinuksiakin toki on, sillä mikään ei ole täydellistä. Tässä asunnossa isoin miinus on se, että saunasta on tehty pari vuotta sitten kodinhoitohuone. Olemme eläneet viimeiset 12 vuotta oman saunan kanssa, joten varmastikin ensi vuoden puolella muutamme khh:n takaisin saunaksi. Toinen pieni miinus on se, että keittiön tasot ovat eriparia, toinen on kiveä ja toinen puuta. Nämä miinukset ovat kuitenkin pikkujuttuja ja kokonaisuus pysyy reippaasti plussan puolella.Ehkäpä uuden kodin myötä innostun kuvailemaan blogiin ennen ja jälkeen sisustusjuttuja kunhan saamme kodin vähän parempaan järjestykseen.
Milloin sinä olet viimeksi muuttanut?
Onnea uuteen kotiin ja ihana aina välillä lukea kuulumisia :))) Heti alkuun pitää myös kommentoida, että erittäin tyylikäs tyyny viimeisessä kuvassa! Teetin itse juuri Siena-kankaasta verhot (+ kaitaliinan ja tyynynpäälisen kun kangasta jäi…) ja miehen 10 vuotta vanhat ”syysunelma” verhot sai viimein lähteä 😀
Me muutettiin tähän nykyiseen kotiin reilu vuosi sitten kesällä. Ostimme täältä Joensuusta rivitalon pätkän vailla remonttihommia. Muutimme toiselta paikkakunnalta syynä meikäläisen työ. Asunnon ostaminen tuli vähän nopeasti eteen, kun löytyi kiva asunto ja ajateltiin, ettei tarvii sitten mennä vuokralle välissä. Itselläkään ei ollut toiveissa tällainen 2-taso ratkaisu, mutta koska kaikki oli muuten kohdallaan, siihen päädyttiin. On siinä hyvätkin puolensa: en häiritse yläkerrassa nukkuvia tyyppejä, kun tulen välillä myöhään töistä. Ja portaatkin on nätit valkoiset eikä mitkään männynväriset, vaikka 70-luvun talossa ollaankin 😀 Odotan innolla sisustusjuttuja!
Ihanaa syksyä!
Kuulostaapas kivalta 🙂 Mun ”unelma” (tai ainakin kuvittelen sen olevan sellainen) on kaksikerroksinen rivari pienellä takapihalla. En ole sellaisessa koskaan asunut, mutta jotenkin aina tykkään niistä kauheasti kun vierailen sellaisissa.
Viimeksi muutin vuonna 2009, tästä tuskin lähdetään muualle kuin rivariin tai omakotitaloon, mutta saas nähdä. Voi hyvin olla, että seuraava kohde voi olla vanhustentalo. 😀 Sitä ennen muuttoja ihan liikaa takana, inhoan niitä. Joten olen mieliissäni, että olen voinut olla paikallani viimeiset 11 vuotta.
Mä en ole koskaan ollut tiuhan muuttamisen kannalla, pysyn mielelläni paikallani kun sen kivan kodin löydän. Lapsenakin olen muuttanut vain kerran.
Oo, onnea uuteen kotiin! Kyllä se omistusasuminen on vaan Suomessa instituutio 😀 Olisi ihan hurjan kivaa lukea jotain sisustus- yms. juttuja. Itse asun yli 80 m2 kolmiossa ja yli 20 m2 pienempi kolmio tuntuu aika pikkuruiselta, niin varmaan saisi hyviä vinkkejä esimerkiksi säilytyksestä ja sisustamisesta. Välillä kun tuntuu, että nämäkään neliöt ei ihan tahdo riittää vaikka miten yrittäisi vähentää tavaraa… 😀 Tähän muutettiin reilu puolitoista vuotta sitten, mutta kova asuntokuume on kyllä päällä, koska ei tällainen lähiön 70-luvun kerrostalokämppä tunnu oikein loppuelämän kodilta vaikka mitä taikoja yrittäisi tehdä. Harmi vain, että pk-seudulla kyllä saa olla jokunen euro iskettäväksi tiskiin tai sitten on tehtävä suuriakin myönnytyksiä esimerkiksi sijainnin tai koon puolesta. Noh, joku päivä… 🙂
Mutta joo, tee ihmeellä asuntojuttuja jos yhtään nappaa 🙂
Onnea vielä ja iloista ensimmäistä joulua omassa asunnossa!
Kiitos kun kommentoit 🙂
En tiedä kyllä onko mulla mitään hyviä vinkkejä säilytykseen. Karsittiin kamaa tosi paljon kun muutettiin ja tässä asunnossa on musta tosi hyvät säilytystilat, joissain kaapeissa on jopa vähän tyhjää tilaa!
Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä sekä asuntoon, että sijaintiin. En tiedä onko tämä loppuelämän koti, tuskin, mutta näen kyllä meidän asuvan tässä helposti yhtä pitkään mitä asuttiin aikaisemmassa. Olen asunut 18 ensimmäistä vuotta okt:ssa ja siihen en kyllä halua, mutta rivarista hiukan haaveilen.