Toim.huom! Tämä kolari oli rekan kuljettajan vika ei minun, paikalle saapunut poliisi sakotti ainoastaan rekan kuljettajaa, ei minua. Niin halutessani voin tehdä rikosilmoituksen.

Keskiviikko, tämän viikon kolmas maanantai, alkoi rytinällä, kirjaimellisesti..

Jos olisin dramaattinen sanoisin, että jäin rekan alle. Onneksi se mikä rekan alle oikeasti jäi oli pyörä, enkä minä. Olin keskiviikkoaamuna, hiukan ennen kahdeksaa, ylittämässä tietä pyörällä erittäin vilkkaassa risteyksessä jossa ei ole valoja. Pysähdyin suojatien kohdalle ja odotin, että pääsen yli. Kun liikenne toppasi sen verran, että reitti näytti selvältä ja minun puolelleni, suojatien eteen, oli pysähtynyt henkilöauto ja rekka, lähdin ylittämään tietä. Virhe! Jostain syystä rekka päätti lähteä suojatien eteen pysähdyttyään uudestaan liikkeelle siitäkin huolimatta, että minä olin jo suojatiellä.

Rekka osui pyörään ja kaaduin pyörän kanssa maahan. Pyörä ajautui rekan alle ja jos en olisi kiepsauttanut itseäni selälleni ja nostanut jalkoja ylös koukkuun nokkaa vasten olisi rekan pyörien alla ollut polkupyörän sijasta jalkani. Onneksi tilannenopeus oli hidas, lähes ryömintävauhtia, ja onneksi ainoastaan pyörä rusentui. Onneksi selässäni oli reppu joka toimi ”kelkkana” minun ja tien välissä.

Juuri nyt olo on kuin olisi jyrän alle jäänyt ja niinhän siinä vähän kävikin. Onneksi on Buranaa ja teetä. Kyynärpää ja polvi ovat auki ja mustelmilla, reppu kärsi pieniä pintavaurioita ja pyörä on täysin mutkalla, mutta kaikki vaatteet ovat ehjiä. Mikä tärkeintä selvisin itse kuin ihmeen kaupalla  vain auenneella ja mustelmaisella polvella ja kyynärpäällä. Ei murtumia, ei tikkejä, ei aivotärähdystä. Pintavaurioita ja helventimoinen säikähdys. Olin tilanteen aikana, ambulanssissa ja poliisin jututtamana täysin tyyni (kuskille kyllä huusin muutaman ruman sanan), mutta kun pääsin työpaikalleni omaan kerrokseen romahdin täysin.

Eilinen pyörii edelleen mielessä, vaikka kaikkea en tilanteesta muistakaan. Päällimmäinen ajatus mielessäni on edelleen ”Onneksi ei käynyt pahemmin!”. Kiitos sille ihanalle ohikulkijalle, joka pysähtyi auttamaan ja soitti avun paikalle ja team leaderilleni, joka kuskasi mua työterveyteen ja takaisin!

Snäpin aiheesta voi käydä katsomassa täältä.

Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia

Julistin joulukuussa projektin Lue kirja!, jonka tarkoituksena oli lukea yksi kaunokirjallinen teos kuukaudessa. Nyt ajattelin tunnustaa (tavallaan) epäonnistuneeni projektissa. Tammikuussa luin loppuun P.D. Jamesin Syystanssiaiset ja helmikuun kirjan piti olla Mary Higgins Clarkin Katse Menneisyydestä, mutta lopulta sain luettu kirjasta vain vajaa sata sivua. Ei ihan mennyt putkeen..

Minulla on kuitenkin oikein hyvä syy tähän kaunokirjallisuuden lukemattomuuteen, sillä olen pelkän viihteen sijasta keskittynyt kahlaamaan läpi maisteriopintoihini liittyviä väitöskirjoja. Tarkoitukseni on valmistua filosofian maisteriksi viimeistään alkuvuonna 2017 joten tässä on pakko pistää vähän hösseliksi.

Nika Potinkaran väitös Etnisyyden rakentuminen kahden saamelaismuseon perusnäyttelyissä ja Sirpa Wahlqvistin Sydämellä tehdyt seililaivat ovat korvanneet kevyemmän lukemiston. Kevyestä kirjallisesta viihteestä onkin vastannut ihan vaan Audiblen äänikirjat. Nyt menossa on Terry Pratchettin Going postal ja sitä ennen kuuntelin samaisen kirjailijan The Fifth Elephantin ja Agatha Christien Dumb Witnessin. Ehkä kaunokirjallisuudellekin löytyy vielä aikaa, mutta juuri nyt mennään syvästi akateemisissa vesissä..

Oletteko te aloittaneet tänä vuonna lukuhaasteita? Miten ne ovat sujuneet?

Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia