Kesä oli ja meni ja syyskuu pyörähti käyntiin. Jo muutaman vuoden on mielessäni toistunut aina kesän alussa ajatus ”kunpa kesä ei loppuisi koskaan”, mutta siitä huolimatta kun ilma viilenee ja syksy alkaa ilmoitella tulostaan otan sen joka kerta avosylin vastaan. Nautin viileämmistä ilmoista, paksuista huiveista, villatakeista, bootseista ja nahkatakeista. Yritän ensi vuonna muistaa, että kesän loppumisesta ei kannata ahdistua ennen kuin se on kunnolla edes alkanut ja, että en vielä koskaan ole syyskuun alussa surkutellut sitä, että on jo syksy.
Where the Light is
Colourpop, tuo Ameriikan lahja budjettitietoiselle kosmetiikkanörtille! Minä tein ensimmäisen Colourpop tilaukseni hieman jälkijunassa noin vuosi sitten ja toisen (ja kolmannen) tilaukseni tein keväällä hyvien tarjousten ja ilmaisten postikulujen innoittamana. Viime vuonna tilasin Youtubettaja KahtleenLightsin Where the Night is -nelikon ja tällä kertaa ostin sen kaveriksi Where the Light is -setin.
Sininen silmämeikki ripauksella kultaa
Päätin ottaa kaiken irti suomalaisesta Halloween viikonlopusta ja käydä ruokakaupassa ihan vaan pikkuisen normaalia meikatumpana. Meikkasin sunnuntaina täysin omaksi ilokseni (ja saadakseni materiaalia blogiin..) ultimaattisen girlcrushini, eli Jessica Hazen, innoittamana sinisellä ja kullalla. Meikistä tuli kaunis, mutta ei ihan sellainen kuin odotin…