Viime viikolla Helsingissä järjestettiin Helsinki Samba Carnaval, jonka lauantaipäivän ohjelmaan kuului Suomen sambakoulujen kisakulkuea. Vuonna 2012 satuin paikalle aivan sattumalta palatessani Korkeasaaresta, mutta tänä vuonna päätin lähteä varta vasten kuvaamaan iloisia, energisia ja näyttäviä sambaavia ihmisiä.
Helsinki Samba Carnaval 2012
Kuten sunnuntaina mainitsin olin viime viikon lauantaina veljen ja veljen muksujen kanssa Korkeasaaressa. Ilma oli todella upea ja päivä meni kuin hujauksessa. Korkeasaaren jälkeen päädyimme ihan vahingossa keskelle Helsinki Samba Carnaval 2012 -kulkuetta, josta ehdin räpsäistä muutaman kuvan.
Kulkuetta katsellessa tuli melkein itsellekin sellainen olo, josko pitäisi syksyllä ilmoittautua jollekin tanssikurssille 😉 (Tosin ennen kuin kehtaisin heilutella ahteriani noin pienissä vetimissä pitäisi pudottaa 20 kiloa..)
Näiden kuvien myötä onkin hyvä siirtyä viettämään juhannusta. Me vietetään juhannus tänä(kin) vuonna urbaanista pääkaupunkiseudulla 😉 Millaisia juhannussunnitelmia teillä on?
Hyvää lähestyvää juhannusta kaikille!