Joku varmaan vielä muistaa muutaman vuoden takaisen kirjoitukseni kulmakarvaövereistä. Itse toivon, että voisin unohtaa sen, tai ainakin, että voisin unohtaa kulmakarvani ennen vuotta 2011..

Olen karvainen nainen, mutta onnekseni, tai kulmakarvojen kohdalla harmikseni, karvani kasvavat aika harvaan ja ovat hentoisia. Minulle ei ole siunaantunut Ilonan tai Mirssiinan luonnostaa upean tuuheuta kulmakarvoja, joten kulmakynä, -puuteri ja -vaha ovat nykyisin kulmieni parhaat kaverit.

Aloin nyppiä kulmakarvojani todella varhain, ensimmäisen kerran taisin tarttua pinsetteihin jo kuudennella luokalla. Se oli virhe. Koska olen ysärin lapsi mahdollisimman ohuet kulmakarvat olivat todella pitkään ”the only way to go”. Tuuheat kulmat olivat suorastaan kauhistus.

Jossain vuoden 2010 tienoilla, sen viimeisimmän kulmakarvakatastrofin jälkeen, onnekseni ymmärsin, että elämä ei voi jatkua näin. Ainut mahdollisuus oli antaa kulmakarvojen kasvaa takaisin. Yhtään liioittelematta (tai no ehkä hiukan) voin sanoa, että se oli yksi parhaimmista päätöksistäni ikinä.

Vielä vuonna 2014 trimmasin kulmakarvojani, eli lyhensin niitä saksilla, mutta sittemmin olen siitäkin luopunut. Hyvä niin, sillä kasvavat pätkityt kulmat aiheuttivat ikäviä sojotusongelmia. Nykyisin nypin muutaman karvan sieltä ja toisen täältä, muuten annan kulmieni olla rauhassa.

Etenkin tämän vuoden puolella olen ollut todella tyytyväinen kulmakarvoihini. Harvathan ne ovat edelleen, mutta ihan liian nuorena aloitettu nyppiminen ei onneksi ole aiheuttanut ihan hirvittävän kamalaa vahinkoa. Muutama kalju kolo kulmissa on, mutta ne olivat olemassa jo silloin kun ensimmäisen kerran tarkastelin kulmiani kriittisesti ja päätin tuhota ne.

Olkoon tämä postaus muistutuksena siitä, että edes me kauneusbloggaajat emme ole täydellisiä ja, että kulmakarvakatastrofista on mahdollista toipua 😉

Tunnustaako kukaan muu kohdelleensa kulmakarvojaan kaltoin?

Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia