Mitä tapahtuu kun lopettaa kynsien lakkaamisen? Jos naistenlehtiä, kynsilakkateollisuuden markkinointikoneistoa ja bloggaajia on uskominen kynnet hapertuvat ja suurinpiirtein tipahtavat pois. Entäpäs jos lakkailusta ja hoidosta huolimatta kynnet edelleen hapertuvat? Voisiko lakkaamattomuus parantaa kynnet kroonisesta liuskoittumisesta? Siamese Lipstick -blogin Kaisulin yhden ihmisen koe osoittaa, että niinkin voi käydä.
Syyskuun suosikit
Syyskuu on ollut niin lämmin ja aurinkoinen, että se on tuntunut melkeinpä kesän jatkoajalta. Loppukuuta on kuitenkin saanut jo kaivaa vanttuut esiin työmatkapyöräilyä varten. Sukkahusuja en ole farkkujen alle sentään vielä suostunut laittamaan 😉 Kesäisestä ilmasta huolimatta syyskuun suosikeissa on selkeästi syksyä henkiviä tuotteita. Tällä kertaa suosikkien joukkoon mahtuu myös muutama floppi.
Aloitetaan vaikkapa tuosta yläkuvassa näkyvästä vinkeästä MAC Instacurl Lash -ripsiväristä. Instacurl Lash lupaa taivuttaa ripsiä ja kustomoitavan kaaretuvan harjan ansiosta se sopii jokaiseen silmänmuotoon ja tavoittaa pienimmätkin ripset silmäkulmissa. Instacurlissa yhdistyy kaksi lempiasiaani ripsiväriharjoissa sillä harja on kuminen ja kaareutuva. Kuminen harja erottelee ripset kauniisti. Massa on sopivan paksua tuuheuttaakseen ripsiä, mutta ei liian tymäkkää tehdäkseen niistä paakkuisia. Harmi, että Instacurl Lash on limited edition tuote, sillä muuten siitä olisi tullut yksi luottoripsiväreistäni.
Elokuun suosikit
Taas on SE aika kuukaudesta! No ei nyt sentään se, vaan tietenkin edellisen kuukauden suosikkijuttujen esittely 😉 Elokuun suosikit, olkaa hyvä!
Elokuun suosikeissa on paljon Misshaa sillä pääsin kokeilemaan merkin tuotteita yhteistyön tiimoilta. Bearelilta saamastani paketista ehdottomiksi suosikeiksi nousivat Missha M Perfect Cover B.B. Cream, Missha Super Aqua Ultra Water-Full Eye Treatment ja Pure Source cell sheet mask –kangasnaamiot. Näistä kaikista voi lukea tarkemmin linkatusta jutusta. Kangasnaamioihin ihastuin niin paljon, että tilasin tosiaan ihan täysin omilla pennosillani kasan naamioita. Nappasin verkkokaupasta koriini yhden kappaleen kutakin Misshan naamiota ja pari tuplat. Kaikkia en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta edelleen ykkösssuosikki on teepuunaamio. Se tuntuu tekevän hyvään akneen ja tukkeumiin taipuvalle iholleni.
- 1
- 2
- 3
- …
- 21
- Seuraava sivu »