Kuten aikaisemmin kerroin, siirryn kesän lopulla/syksyn alussa uusiin työtehtäviin johon asiakastapaamiset kuuluvat olennaisena osana. Tämä tarkoittaa tietenkin muunmuassa sitä, että töihin ei voi enää lähteä tukka sotkussa ja silmänkulmat rähmässä, vaan ulkoasun tulee olla huoliteltu ja ammattimaisuutta henkivä. Minulle meikki on olennainen osa huoliteltua olemusta, joten tämän fiilismeikkaajan täytyykin opetella uudestaan rutiinimeikkaajaksi. Onneksi meikkaaminen on kuin pyörällä ajaisi; kun sen kerran oppii osaa sen aina.
Naamallinen kevään uutuustuotteita
Keväällä uusia tuotteita suorastaan vyöryy markkinoille ja kauppojen hyllyt notkuvat kauden viimeisimmistä hittituotteista, joita ilman ei tietenkään missään nimessä voi elää. Meille bloggaajille tämä tarkoittaa pr-tapahtumissa juoksemista ja tuotepakettien rahtaamista postista. Toisinaan sitä tulee itsekin ostettua tuote jos toinenkin. Tässä helatorstain meikissä käytin mahdollisimman monta minulle uutta tuotetta. Osa on tämän kevään uutuuksia ja osa muuten vain minulle uusia tuotteita. Sekoitin meikissä kylmiä ja lämpimiä sävyjä ja minusta tulos on varsin mukava ja freesi.
Karpaloa ja kultaa
Sain torstaina töihin mukavan yllätyksen kun lähetti toi pr-toimituksena Urban Decay Late Holiday 2016 kokoelmasta hulppean 21:n luomivärin Full Spectrum Eyeshadow Paletten. Palettia piti tietenkin päästä (melkein) heti kokeilemaan joten sunnuntain ratoksi teinkin silmämeikin paletin punertavia ja violetteja sävyjä käyttäen. Full Spectrum paletti on yhdistelmä mattaisia, glitterisiä ja metallisia luomivärejä. Tämä paletti ei ole tehty hentoihin meikittömiin meikkeihin, vaan siihen, että voi kimaltaa ja loistaa kilpaa jouluvalojen kanssa!