Ennen bloggaamista ja WoWia valokuvaus oli pääharrastukseni. Innostuin valokuvaamisesta lukion valokuvauskurssilla, jossa räpsimme mustavalkokuvia isäni vanhalla Nikonin filmijärkkärillä. Sain ensimmäisen oman kamerani ylioppilaslahjaksi ja ensimmäisen digijärkkärin ostin vuosi sen jälkeen yo-lahjarahoilla. En siis ole ammattivalokuvaaja, en superharrastaja, enkä ole opiskellut valokuvausta sitä yhtä lukion valokuvauskurssia enempää. Olen harrastelijakuvaaja, joka on yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut jotain valokuvaamisesta ja sen perusteista. Koska kuvat ovat aina olleet iso osa Mustaa Kajalia ja koska viime aikoina lähipiirini on tainnut joutua kuuntelemaan pikkuisen liikaa kamarehöpöttelyjäni, päätin kirjoittaa kaksiosaisen jutun valokuvaamisesta. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen kalustoa ja toisessa jutussa järjestelmäkamerakuvaamisen perusteita. Käytän tässä kirjoituksessa enimmäkseen esimerkkinä Canonin kameroita koska ne ovat minulle tutuimpia, tämä juttu ei siis ole Canonin sponssaama. (Kuvituksena random räpsyjä digijärkkärillä.)

Karkeasti jaettuna digitaalisia kameroita on kahdenlaisia. On pokkareita, eli kompaktikameroita joissa on kiinteä objektiivi sekä vaihdettavilla objektiiveilla varustettuja järjestelmäkameroita. Helpoiten lähestyttävä digikamera on jokaiselle tuttu peruspokkari. Pokkareissa on mistä valita ja hintahaarukka on laaja. Se menee pieneen tilaan ja on näppärä ottaa mukaan ihan mihin tahansa. Oma kiinnostukseni pokkareihin lopahti kun ostin järkkärin ja nykyisin pokkarin virkaa toimittaakin iPhone 4S.

Jos haluat kameraltasi enemmän kuin peruspokkarit tarjoavat, mutta ajatus kamerasta, jossa on irrotettavia osia tuntuu pelottavalta, markkinoilta löytyy myös erittäin korkeatasoisia kompaktikameroita, jotka lupaavat tarjota järkkärien ominaisuuksia kompaktikameran muodossa. Usein ne tuppaavat myös näyttämään enemmän ja vähemmän järkkäreiltä kuin taskupokkareilta. Tällaisia ovat mm. Canon PowerShot G15 ja G1 X sekä Nikon Coolpix P7700. Minulla näistä kameroista ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta valokuvauksesta kiinnostunut isäni tykkää kuvailla PowerShotilla ja saa sillä varsin näpsäköitä otoksia.

Seuraava askel ylöspäin ovat mikrojärkkärit, eli peilittömät järjestelmäkamerat joita on viime vuosina tullut markkinoille kaikilta isoilta valmistajilta. Mikrojärkkärien suurin valtti verrattuna perinteisiin järkkäreihin tuntuu olevan niiden pieni koko, ne täyttävätkin markkinaraon pokkareiden ja perinteisten järkkärien välissä. Useimmiten mikrojärkkärien objektiivivalikoima on suppea ja putket sopivat vain mikrojärkkäreihin, laajemman valikoiman objekiiveja saa käyttöön erillisellä soviterenkaalla. Jos innostut kuvaamisesta oikein toden teolla ja haluat muutaman vuoden päästä päivittää peililliseen järkkäriin, eivät mikrojärkkärin omat objektiivit välttämättä sovikaan uuteen kameraasi. Tämä on suurin syy siihen miksi en itse hankkisi mikrojärkkäriä ensimmäiseksi tai ainoaksi kameraksi. Mikrojärkkäri on kuitenkin hyvä valinta niille, jotka ovat kiinnostuneita valokuvaamisesta ja haluavat helposti mukana kulkevan kameran, mutta joille laajennettavuudella ja objektiivien pitkäikäisyydellä ei ole suurta merkitystä. Kuvanlaadullisesti mikrojärkkärit ovat samalla tasolla perinteisten järkkärien kanssa.

Viimeinen askel tikkailla ovat DSLR-kamerat, eli yksisilmäiset peiliheijastuskamerat, eli digitaaliset järjestelmäkamerat. Digijärkkärit voidaan jakaa kolmeen kategoriaan, harrastelijajärkkäreihin, proharrastelijakameroihin ja ammattilaiskameroihin. Canonilla harrastelijakameroita ovat 1100D, 100D ja 700D. Proharrastelijoille Canon tarjoaa 60D, 7D ja 6D rungot ja ammattilaisten tarpeisiin löytyy 5D ja 1D kamerat. Oma kamerani on vuonna 2005 julkaistu Canon EOS 350D, eli se on samaa sarjaa 700D:n kanssa, pikkuisen vanhempi vain.

Järjestelmäkameraa (ja mikrojärkkäriä) ostaessa kannattaa muistaa, että pelkkä runko ei riitä, rungon lisäksi kameraan pitää hankkia erillinen objektiivi. Järkkäreitä myydään sekä pelkkinä runkoina että kitteinä joissa tulee mukana runko ja yksi tai kaksi objektiivia. Kittien peruslasi on yleensä 18 – 55mm f/3,5-5,6  zoom-objektiivi, jolla pääsee hyvin alkuun, mutta josta moni kasvaa nopeasti ulos. Paljon sisällä kuvaavana aloin itse aika pian kaivata objektiivilta huomattavasti parempaa valovoimaa mitä kittiputki tarjosi.

Objektiiveja on karkeasti jaettuna kahdenlaisia, zoom-objektiiveja ja kiinteäpolttovälisiä objektiiveja. Objektiivin polttoväli ilmoitetaan aina millimetreinä, esimerkiksi 18-50mm, 40mm tai 70-300mm. Mitä pienempi millimetriluku objektiivissa on sitä laajakulmaisempi se on ja mitä isompi luku on sitä kauempana olevia kohteita sillä voi kuvata. Eli esimerkiksi objektiivi jossa on merkintä 14mm on kiinteäpolttovälinen laajakulmaobjektiivi ja merkinnällä on 100-300mm varustettu putki on telezoomobjektiivi.

Toinen objektiivin tärkeä merkintä on f-luku. F-luku kertoo objektiivin valovoimasta ja isoimmasta mahdollisesti aukosta. Kun f-luku on pieni on objektiivin aukko iso ja kennolle pääsee paljon valoa nopeasti ja kun f-luku on iso on objektiivin aukko pieni ja kennolle pääsee valoa hitaammin. Kun f-luku kasvaa myös kameran tarvitsema valotusaika pitenee, eli jos kuvaat pienellä aukolla (eli isolla f-luvulla) hämärässä täytyy aukon olla auki pidempään, jotta kuva valottuisi oikein. Mitä pidempään aukko on auki sitä helpommin kuva tärähtää. Mitä pienempi objektiivin f-luku on sitä valovoimaisempi se on, eli sitä hämärämmässä valossa sillä pystyy kuvaamaan. Kittilinssien valovoima on yleensä f/3,5-5,6. Tämä tarkoittaa sitä, että laajakulmapäässä objektiivin valovoima on f/3,5 ja zoompäässä se on f/5,6, objektiivin valovoima siis vähenee zoomatessa. Kiinteäpolttovälisissä objektiiveissa f-luku on aina kiinteä.

Objektiivia hankkiessa tärkeimmät mielessä pidettävät asiat ovat mitä kuvaat ja missä kuvaat. Jos kuvaat enimmäkseen kottaraisia ja harakoita pöpelikössä tarvitset mitä luultavimmin telezoomin ja jos taas kuvailet purkkeja ja purnukoita kosteassa kylppärissä kiinteäpolttovälinen objektiivi puolustaa asemaansa. Minulle kätevin objektiivi enimmäkseen sisällä tapahtuvaan blogikuvaamiseen on ollut parahultaisen valovoimainen Sigma DC f/2.8 18-50mm EX Macro zoom-objektiivi, jota ei valitettavasti enää valmisteta. Sen valovoima on vakio koko polttovälialueella ja lähin tarkennusetäisyys on 20cm, eli tarvittaessa voin tunkea kameran varsin lähelle naamaani. Laajispään ansiosta voin ottaa putkella kasvokuvia käsivaralla ja zoomin ansiosta silmämeikkikuvien ottaminenkin sujuu tällä putkella mallikkaasti, myös tuotekuvien ottaminen luonnistuu oikein hyvin.

Polttovälialueella 17/18-50/55mm varustetut objektiivit ovat hyviä yleislaseja joilla pärjää monissa tilanteissa ja oman kokemukseni perusteella ne toimivat hyvin kosmetiikkabloggaajan käytössä. Toinen omistamani linssi on Canon 50mm f/1.8 II, joka on edullinen (noin 100€) ja valovoimainen kiinteäpolttovälinen objektiivi. Blogikuvia ottaessa käytän tätä lähinnä tuotekuvissa tai kun otan itsestäni kuvia jalustalla sillä sen lähin tarkennusetäisyys on vain 45cm. Se ei siis sovellu silmämeikkien tai kynsien kuvaamiseen käsivaralla hirmuisen hyvin.

Objektiiviostoksilla kannattaa polttovälin, valovoiman ja tarkennusetäisyyden lisäksi mielessä pitää valmistaja. Loogisin valinta Canonin järjestelmäkameralla olisi toki Canonin valmistama objektiivi, mutta usein muiden valmistajien vastaavat lasit ovat halvempia. Kahdelle kamerajätille, eli Canonille ja Nikonille löytyy objektiiveja valmistajien oman valikoiman lisäksi myös muunmuassa Sigmalta, Tamronilta ja Samyangilta. Esimerkiksi Canonilta Sigman putkeani parhaiten vastaava linssi on Canon EF-S 17-55mm f/2.8 IS USM. Tuon putken hinta uutena on tonnin luokkaa ja Sigmastani maksoin uutena muistaakseni hieman alle 300€. Canonin polttovälialue on toki hieman laajempi ja siinä on kuvanvakain toisin kuin Sigmassa, mutta noin 700€ halvemmalla hintalapulla en ole noita ominaisuuksia pahemmin kaivannut. Kuvanvakaaja on varsin kätevä jos kuvasi tuppaavat tärähtämään helposti, mutta itse olen pärjännyt hyvin ilmankin.

Kun vaihtoehtoja on tuhat ja yksi millainen kamera sitten kannattaa ostaa? Yksinkertainen vastaus on, että hanki sellainen kamera josta tykkäät ja jolla on kiva kuvata. Jos et ole pahemmin kiinnostunut valokuvauksesta, etkä halua tutustua kamerasi sielunelämään powernappulan toimintaa tarkemmin, kannattaa järkkärit jättää suosiolla kaupan hyllyyn ja ostaa vaikkapa näppärä Canon Ixus pokkari. Pelkkä järkkärin omistaminen ei takaa sitä, että olet seuraava Annie Leibovitz. Saattaapa käydä niinkin, että järkkärillä ottamasi kuvat ovat huonompia kuin pokkarilla ihan vaan siksi, että et osaa (vielä) käyttää järkkäriäsi. Järjestelmäkamera vaatiin aikaa, hermoja ja perehtyneisyyttä sekä aimo annoksen kokeilumieltä (ja rahaa). Kameran hankinnassa tärkeintä on, että lähtiessäsi kaupasta, tassuissasi oleva kamera on sellainen, jonka tunnet luontevaksi käden jatkeeksi. Kuvaamisen pitäisi olla hauskaa ja palkitsevaa eikä tylsää, ahdistavaa ja tuskaista puuhaa.